maanantai 8. elokuuta 2011

KyJy aloitukset #17- #20

Alkaa olla viimeiset päivät jo käsillä KyJyn aloitusten kanssa. Viikonlopun aikana aloittelin taas 4 uutta työtä. Olisin mie enemmänkin ehtiny, mutta laiskuus iski. Jotenkin sitä oli väsyny ja saamaton, liekö nää sadekelit sitten verottanu intoa? Mutta eipä tässä vielä hätää...

#17 aloitus on Austermannin Step langasta aloitetut sukat :D Langan sain omalta Snyltäni kevään kierroksella. Malli on tällä kertaa kirjasta "Sock innovation" ja mallin nimi on "Milo". Sehän onkin meijän ekan koiran nimi:) Kirjassa on tosi ihania sukkamalleja, vaan näyttäävät olevan aika "vaikeita" kaikki... Ainaki pitää joka kierrosta vahtia silmä kovana.
Jotenki vaikea kuvata tätä tummanruskeaa, toivottavasti jotenkin ees selvää saa. Tässä siis sukan varren alkua sukan edestä kuvattuna


Ja tässä sitten tää taakse tuleva kuvio


Sitten päästäänkin niihin uusiin ostoksiin eli Pirtin Kehräämön lankoihin ja hahtuviin. #18 aloitus on karstalangasta aloitetut lapaset. Teen ihan ohjeen mukaan ja katon mitä tulee. Sitten vasta alottelen seuraavat, kun tiijän mitä pitää muutellla (jos pitää)


#19 ja #20 aloitus onkin molemmat hahtuvalapasia. Kirjavat on naisen kokoa ja tuo sininen tulee sitten vähän isompi, ehkä semmoinen kapoinen miehen käsi tai nuoren miehen. Toisaalta, tuota väriä kun ei oo ennen ollu, en tiijä miten se huopuu sitten koneessa. Tulee mitä tulee, kaikki kyllä tulee tarpeeseen ja käyttöön!


Pistän vielä tähn vertaukseksi kuvan valmiista huovutetusta lapasesta ja sitten tän vasta neulotun. Kokoero on aika huima, eikös vaan!?


Enää ois 4 aloitusta jälellä. Oikeestaan yks on jo tulossa, toinen on mietteissä. Eipä näissä sitten oo ootettavissa mitään ylläreitä, näitä pieniä hommia vaan, Mut niitähän mie oikeestaan vaan teen muutenkin ;))

Nyt on sadepäivä ja mie pistän ensin imurin laulamaan ja sitten alan neulomaan. Koiratkin vaan makoilee tämmösenä päivänä. Mut tässä meijän Juuson tyylinäyttettä siitä, miten syödään kuivattua poron lapaa... Tukka on "pikkasen" silmillä, mut ei haittaa, kun herkkua on suu täynnä! Iiris taitaa siinä vieressä keskittyö omaan herkkuunsa...  Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

3 kommenttia:

Auli kirjoitti...

Noista sukista tulee kyllä uskomattoman kauniit! Mutta: nuo koirat vasta uskomattoman näköisiä onkin... luulin niitä ensin pehmoeläimiksi ;)

Paula Kristiina kirjoitti...

Kauniit sukat tulossa! Ihanan suloiset koirat, Varsinaninen pörröpää:D

Eldanka kirjoitti...

Milo-sukkien kanssa saakin vissiin olla kieli keskellä suuta, että tietää, millä rivillä mennään :) Miekin tunnistin Juuson heti tuosta kuvasta :)